Esseen palautus 19.5.

Luentoja Marxin Pääomasta -kurssin esseet ja oppimispäiväkirjat (7-10 s.) palautetaan Markku Hyrkkäselle tai Mervi Kaarniselle paperisena torstaihin 19.5. mennessä (torstai on siis viimeinen palautuspäivä). Esseen yhteydessä on myös ilmoitettava, mihin oppiaineeseen ja opintokokonaisuuteen pisteet haluaa:

Oheislukemistoa yms. jännittävää löytyy täältä.

Sanasto, oheismateriaalit & opetustilat

Oheismateriaaleihin on kerätty runsaasti videota, tekstiä, kirjoja, artikkeleita, haastatteluita ja luentoja liittyen Marxiin ja Pääomaan.

Kurssia varten on perustettu erityinen sanasto luentoja tukemaan. Sanastoa on tarkoitus kehittää: täydennys- ja korjausehdotukset voi aluksi jättää kommentteina, tarpeen vaatiessa projektia voidaan laajentaa.

Aikatauluun on päivitetty myös tarkemmin kulloisenkin kerran opetustilat.

Pääoma-kurssin paikka varmistunut!

Luentoja Marxin Pääomasta alkaa torstaina 20.1. klo 14-17, paikkana on Linna K103, joten kaikki ilmoittautuneet sekä muuten vain Pääomasta kiinnostuneet mahtuvat mukaan! Tervetuloa! Katso tarkempi aikataulu täältä.

 

Luentoja Marxin Pääomasta siirtyy viikolla

Tämä viikon torstaina 13.1. alkavaksi ilmoitettu kurssi Luentoja Marxin Pääomasta siirtyy viikolla. Kurssin ensimmäinen kokoontuminen on siis torstaina 20.1. ja kurssi jatkuu aiemmin ilmoitetusta poiketen 12.5. saakka.

Aloituksen siirtäminen johtuu siitä, että kurssille pyritään löytämään suurempi tila, jotta mahdollisimman moni ennakkoilmoittautuneista pääsisi mukaan. Uusi uljaampi tila ilmoitetaan mahdollisimman pian tässä blogissa sekä marjapuurossa.

Lukupiiri Pääoma III:sta

Marxin veijaritarina pääoman seikkailuista kapitalismissa jatkuu syksyllä 2010. Pääoma-lukupiiri etenee postumiinisti julkaistuun kolmanteen niteeseen ”Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi”.

Miten käy pääoman? Kuinka lisäarvo muuttuu voitoiksi? Kuinka lisäarvon suhdeluku muuttuu voiton suhdeluvuksi? Mitä eroa on tuotantopääomalla, tavarapääomalla ja rahapääomalla? Entä ajaako voiton suhdeluvun laskutendenssi pääoman perikatoon?

Lukupiiriin ovat tervetulleita myös vasta-alkajat, vanhan kertaajat ja aikaisemmin Pääomansa kesken jättäneet. ”Kolmosessa” lyödään kerraten pakettiin ykkösosan tuotanto ja kakkososan kierto. Ykkösosan käsitteistö on helppoa kerrata myös kakkososan alusta.

Lukupiiri kokoontuu ensimmäisen kerran perjantaina 26.9. klo 15:00 uudessa Kahvila Hertassa (Näsilinnankatu 22). Ensimmäiselle kerralle luetaan Friedrich Engelsin alkusanat (s. 7-29) ja sovitaan lukupiirin käytännönnöistä sekä tarkempi aikataulu.

Pääoman voi tutustua ensi alkuun englanniksi täältä: http://www.marxists.org/archive/marx/works/1894-c3/index.htm. Kirjaa löytyy rajoitetusti yliopiston kirjastolta, laitoskirjastoista sekä Metsosta, minkä lisäksi sitä voi yrittää metsästää divareista. Kirjaa voidaan tarpeen vaatiessa myös kopioida tai skannailla.

Yhteystiedot:

Antti Ronkainen
antti.ronkainen@uta.fi
040-7764204

Marxismi-seminaari ja Pääoma 2 -lukupiiri jatkuvat

Pääoma 2 -lukupiiri jatkuu tulevana perjantaina 8.1. klo 15-17 Bar Passionissa, jolloin aloitetaan Pääoman kakkososan toinen osasto: Pääoman täyskierros. Jatkossa kokoontumiset perjantaisin klo 14-16 niin ikään Bar Passionissa.

Marxismi-seminaari jatkuu tammikuun lopulla 20.1. klo 16-18 Olli Herrasen alustuksella Marxista ja edustuksellisen demokratian synnystä. Kokoontumispaikka on täst’edes politiikan tutkimuksen laitoksen sali 5028 (käytävän varrella kansliahuonetta vastapäätä) klo 16-18. Niinä kertoina, joille ei ole alustajaa Marxista, luetaan kaikille avoimessa lukupiirissä Rousseaun Yhteiskuntasopimus-teosta. Ohjelma näyttää seuraavalta:

20.1. Olli Herranen – Marx ja edustuksellisen politiikan synty
porvarillisen yhteiskunnan vaatimuksena
27.1. Miika Salo – Antonio Gramscin ‘hegemoninen apparaatti’
3.2. Antti Ronkainen – Richard Gunnin historiallisen materialismin kritiikki
17.2. Mikko Lahtinen alustaa Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta
24.2. Mikko Niemelä – Georg Lukacsin Historia ja luokkatietoisuus suhteessa nuoreen Marxiin ja Hegeliin
3.3. Rousseaun Yhteiskuntasopimus

10.3. –PERIODITAUKO–

17.3. Lauri Kämäri – Kadonnutta luokkaa etsimässä
24.3. Rousseaun Yhteiskuntasopimus
31.3.
7.4.
Rousseaun Yhteiskuntasopimus

14.4.
21.4.
Rousseaun Yhteiskuntasopimus
28.4.
5.5.
Rousseaun Yhteiskuntasopimus
12.5.

19.5. Olli Herranentoistaiseksi sen tarkemmin määrittelemätön ideologia-teema

Tervetuloa mukaan keskustelemaan!
Kuten huomaatte, avoimia paikkoja on vielä nelosperiodissa jäljellä, joten jos mielenkiintoa löytyy, mukaan ehtii vielä alustamaan!

Marxismi-seminaarin ohjelma kevät 2010

Marxismi-seminaari jatkaa kevätlukukaudella seuraavalla aikataululla. Kokoontumispaikka on täst’edes politiikan tutkimuksen laitoksen sali 5028 (käytävän varrella kansliahuonetta vastapäätä klo 16-18. Kuten huomaatte, avoimia paikkoja on vielä jäljellä, joten jos mielenkiintoa löytyy, mukaan ehtii vielä alustamaan!

Seminaarissa esiteltävät paperit voivat olla (keskeneräisiä) tutkimuksia tai artikkeleita itseä kiinnostavista aiheista. Näin saadaan kollektiivista otetta tutkimuksiin ja kommentteja töiden kehittämiseksi, kun niitä käsitellään avoimesti jo työstövaiheessa. Alustuksia ja luentoja pidetään esimerkiksi jostain ajattelijasta, kirjasta tai käsitteestä (johon on perehtynyt tai johon haluaa perehtyä jne.) ja alustuksia/luentoja pitämään kutsutaan myös vierailijoita. Alustukset, luennot sekä papereiden esittely ja kommentointi auttavat papereiden työstämisessä, voivat inspiroida tutkimaan ja ainakin laajentavat tietoja. Pääasiana seminaarissa on omaehtoinen opiskelu ja tutkimus itseä kiinnostavista aiheista ja näitä yhteen liittävä yhteisö joka on myös kiinnostunut samoista tai näihin liittyvistä aiheista.

Mikäli olet kiinnostunut, jätä kommentti tai ota yhteyttä Olli Herraseen (olli.herrranen [at] uta.fi) 20.1. eli ensimmäiseen kokoontumiskertaan mennessä. Niille kerroille, joille ei löydy alustajaa, Mikko Lahtinen alustaa Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta -teoksesta.

Tervetuloa mukaan!

20.1. Olli Herranen – Marx ja edustuksellisen politiikan synty
porvarillisen yhteiskunnan vaatimuksena
27.1. Miika Salo – Antonio Gramscin ‘hegemoninen apparaatti’
3.2. Antti Ronkainen – Richard Gunnin historiallisen materialismin kritiikki
10.2. Mikko Niemelä – Georg Lukacsin Historia ja luokkatietoisuus suhteessa nuoreen Marxiin ja Hegeliin
17.2.
24.2.
3.3.

10.3. –PERIODITAUKO–

17.3. Lauri Kämäri – Kadonnutta luokkaa etsimässä
24.3.
31.3.
7.4.
14.4.
21.4.
28.4.
5.5.
12.5.


Valentin Vološinov, 18.(30).07.1895 – 13.07.1936

monilahjakkuus: musikologi, säveltäjä, pianisti, runoilija, lingvisti
opiskeli ensin Pietarin yliopistossa oikeustiedettä
vapaamuurari looši Lux Astralis
teosofia, antroposofia ym. harrastuksia sekä kodin perintönä että erityisesti Boris Zubakinin oppilaana
Kotiarkistossa on aineistoa joka viittaa siihen että VV on käynyt Helsingissä kuuntelemassa Rudolf Steinerin luentoja 1912/1913 (Zubakinin muistiinpanoissa myös Wilhelm Hermansson ja Karl Tiderman)
Kuului Näävelissä ja Vitebskissä piiriin jota anakronistisesti nimitetään ”Bahtinin piiriksi”
1920 irtautui Zubakinin teosofiasta ja etsi uuttaa suuntaa
1922-1924 Kielten ja kulttuurin tutkimuksen opiskelu Pietarin yliopistossa – sosiologinen/marxilainen vaihe
1925 ILJaZV, aspirantti ja tutkija
1926 Sana elämässä ja sana runoudessa – sosiologisen poetiikan kysymyksiä (artikkeli)
1927 Freudilaisuus (kirja)
1929 Marxismi ja kielifilosofia (suom. Kielen dialogisuus)
1930-luvulla Herzenille nimetyn pedagogisen instituutin dosentti ja Työläisten taiteellisten valmiuksien kehittämisen instituutissa professori
1930 luvun tuotanto vielä julkaisematta
ILJaZV ym. arkistoista on löydetty työsuunnitelmia ja vuosiraportteja mm. 1925 ja 1929

Ernst Cassirerin Philosophie der symbolischen Formen teoksen käännös (ilmiselvästi aineistoksi sosiologisen teorian kriittiseen kehittelyyn) jäi kesken

ILJaZV
Институт сравнительной истории литератур и языков Запада и Востока
Idän ja lännen kirjallisuuden ja kielten vertailevan historian instituutti
Pietarilaisten sosiologistien institutionaalinen kotipaikka (siinä missä GIII oli formalistien institutionaalinen kotipaikka)

VV:n virallinen ohjaaja oli Vasili Desnitski (kirjallisuuden metodologian sektion johtaja), mutta tärkein opettaja, työtoveri ja keskustelukumppani oli Lev Jakubinski

¤ kysymys sosiologiasta taiteen ja kulttuurin (= ”ideologia”) tutkimuksesta
# nämä ovat sosiaalisia ja niitä tulee tutkia sosiologisesti, mutta se ei ole mitä tahansa ”sosiologiaa”
# irtautuu 1920-luvulla vallinneista trendeistä (ja samalla alan valtavirrasta):
a) saksalainen idealistinen Kulturphilosophie / Kulturwissenschaft,
b) venäläinen vulgaari sosiologismi/ plehanovilaisuus,
c) ”sosiologisen” ja ”immanenttien metodien” erottelu ja niiden pitäminen komplementaarisina (Sakulin, Lef, formalistit, Bahtin) on väärä ratkaisu

¤ tehtävänä oli luoda uusi ”sosiologinen poetiikka” jossa uudistettu käsitys kielestä ja kulttuurisesta tuotannosta on keskeisessä asemassa

Sana elämässä ja sana runoudessa
– sosiologisen poetiikan kysymyksiä
Zvezda 6/1926, 244-267
(perustuu Vološinovin työohjelmaan 1925 ILJaZV:ssa)

Sosiologista metodia on kirjallisuustieteessä sovellettu melkein poikkeuksetta vain historiallisten kysymysten tar­kasteluun, mutta ns. teoreettisen poetiikan ongelmat – se kokonainen kysymysryhmä, joka koskee taiteelliseen muodon, sen eri osien, tyylin jne. ongelmia – on jäänyt tältä meto­dilta lähes koskemattomaksi.
Vallitsee harhakäsitys, jota kannattavat myös muutamat mar­xistit; sen mukaan sosiologinen metodi on oikeu­tettu vain siellä, missä ideologisilta, sisällöllisiltä osiltaan mutki­kas taiteellinen poeettinen muoto alkaa kehit­tyä historialli­sesti ylemmän sosiaalisen todel­lisuuden ehdoin. Muodolla itsellään on oma erityinen luonne ja lain­alaisuus, joka ei ole sosiologinen vaan spesi­fisti taiteel­linen.
Tällainen näkemys on perin juurin ristiriidassa marxilaisen metodin perusteiden, sen monismin ja historistisuuden kanssa. Muodon ja sisällön sekä teorian ja historian välinen kuilu, siinä on tällaisten katsomus­ten tulos.
Tarkastellaan näitä harhakäsityksiä kuitenkin hieman yksi­tyiskohtaisemmin, sillä ne ovat liiankin luonteenomaisia koko nykyaikaiselle taiteentutkimukselle.
Selkeimmin ja johdonmukaisimmin tätä näkökulmaa on hiljat­tain kehitellyt professori Sakulin.1 Hän erottaa kirjallisuu­dessa ja sen historiassa kaksi linjaa: immanentin (sisäisen) ja kausaalisen (syysuhde). Kirjallisuuden ”immanentilla yti­mellä” on erityinen, vain sille ominainen rakenne ja lain­alaisuus; tällöin se kykenee ”luonteensa mukaisesti” kehitty­mään itsenäisesti. Mutta tämä kirjallisuuden kehitysproses­si tulee ei-taiteellisen sosiaalisen ympäristön vaikutuksen alaiseksi. Kirjallisuuden ”immanentin ytimen”, sen rakenteen ja autonomisen evoluution kanssa sosiologialla ei ole mitään tekemistä, siihen kykenee vain teoreettinen ja historiallinen poetiikka erityisine metodeineen.2 Sosiologinen metodi puo­lestaan voi menestyksellisesti tutkia vain kirjal­lisuuden ja sitä ympäröivän ei-taiteellisen sosiaalisen ympäristön kausaalisuhdetta. Tässä yhteydessä immanentin (ei-sosiologi­sen) analyysin kirjallisuuden ja sen sisäisen autonomisen lainalaisuuden olemuksesta tulee edeltää sosiolo­gista analyy­sia.3
Näitä väitteitä sosiologi-marxisti ei tietenkään voi hyväk­syä. On kuitenkin tunnustettava, että tähän saakka sosiolo­gia on kehittynyt lähes yksinomaan kirjallisuuden historian konkreettisissa kysymyksissä eikä ole tehty yhtään vakavaa yritystä tutkia omin metodein taideteoksen ns. immanenttia rakennetta. Faktisesti tämä onkin sallinut sen, että on otet­tu käyttöön esteettisiä, psykologisia yms. metodeja, joilla ei ole mitään yhteistä sosiologian kanssa.
Tästä vakuuttumiseen riittää se, että tarkastelee mitä ta­hansa työtä, joka ylipäätään käsittelee poetiikkaa tai teo­reettista taiteentutkimusta. Emme löydä niistä jälkeäkään sosiologisten käsitteiden käytöstä. Taidetta tutkitaan niin kuin se olisi ”luonteeltaan” samalla tavoin ei-sosiologista kuin fysiikan tai kemian kohde. Useimmat länsieurooppalaiset ja venäläiset taiteentutkijat ajattelevat kirjallisuudesta ja taiteesta juuri näin, ja tältä pohjalta he itsepintaisesti eristävät taiteentutkimuksen erityistieteeksi, jolla ei ole mitään sosiologisia lähestymistapoja.
He perustelevat väitettään esim. seuraavasti. Jokaisen esi­neen, joka tulee kysynnän ja tarjonnan kohteeksi, tavarak­si, arvo ja liike tulee ihmisyhteisössä sosiaa­lis-taloudel­listen lakien alaiseksi; ja tunnemme erin­omaises­ti tämän lainalai­suuden, mutta tästä huolimatta emme pääse sen parem­min sel­vyyteen tämän tavarana toimivan esineen fyysisestä ja kemial­lisesta luonteesta. Päinvastoin, tavara­oppi itsekin edellyt­tää että ensin tehdään fyysis-kemiallinen analyysi. Tähän ana­lyysiin on pätevä vain fyysikko/kemisti spesifien meto­diensa avulla. Näiden taiteentutkijoiden mie­lestä asia on samoin myös taiteen ollessa kysymyksessä. Tullessaan sosiaa­liseksi tekijäksi ja yhdistyessään muihin sosiaalisiin teki­jöihin se tietenkin noudattaa yleistä sosiologista lainalai­suutta, mut­ta tästä lainalaisuudesta emme koskaan voi johtaa sen esteet­tistä olemusta, kuten emme voi johtaa tavaran kemi­allista kaavaakaan tavaranvaihdon yleisestä taloudelli­sesta kaavasta. Taiteentutkimuksen ja teoreettisen poetiikan tulisi etsiä juuri tällaista sosiolo­giasta riippuma­tonta ”spesifiä” kaavaa taideteokselle.
Tällainen käsitys taiteen olemuksesta on, kuten sanottu, perin juurin ristiriidassa marxismin ja sen perusteiden kans­sa. Sosiologisella metodilla emme todellakaan löydä kemial­lista kaavaa, mutta tieteellisen ”kaavan” mille tahan­sa ideo­logian alueelle voi löytää vain sosiologi­sin metodein. Kaikki muut – ”immanentit” – metodit sotkeutu­vat subjektivis­miin, tähän saakka ne eivät ole kyenneet johtamaan ulos hedelmättö­mästä mielipiteiden ja näkökulmien taistelusta. Kaikkein vä­hiten se ne ovat kyenneet esittämään mitään, mikä edes etäi­sesti muistuttaisi kemiallisen kaavan ankaruutta ja tarkkuut­ta. Tällaista ei tietenkään voi vaatia myöskään marxilaiselta metodilta: ideologioita käsittelevässä tietees­sä ei kohteen oman luonteen mukaisesti ole mahdollista tut­kimuksen luonnon­tieteellinen ankaruus ja tarkkuus. Mutta todellisen tieteel­lisen tason saavuttaminen ideologisen tuotannon tutkimuksessa on pääasiassa tullut mahdolliseksi sosiologisen metodin ja sen marxilaisen käsittämisen ansios­ta. Fysiikan ja kemian kohteet ovat olemassa ihmisyhteisön ulkopuolella, sen sijaan ideologisen tuotannon tuotteet syntyvät vain siinä ja sitä varten. Sosiaaliset määritelmät eivät tule siihen ulkopuolel­ta, kuten luonnonesineisiin, vaan ideologiset muodostumat ovat sisäisesti, immanentisti sosio­logisia. Tuskinpa kukaan kieltäisi sitä poliittisiin ja oikeudellisiin muotoihin näh­den: millainen immanentti ei-sosiologinen olemus niistä mah­taisi löytyä? Oikeuden ja poliittisen rakenteen kaikkein hie­noimmat formaalit nyanssit ovat kaikki tavoitettavissa sosio­logisella metodilla, ja vain sillä. Mutta aivan sama pätee myös muihin ideologi­siin muotoihin. Ne kaikki ovat läpikotai­sin sosiologisia, vaikka niiden rakenne onkin häilyvämpi ja mutkikkaampi, ja niiden tarkka analyysi vaatii suuremman työn.
Yhtä immanentisti sosiologista on myös taide: ei-taiteelli­nen sosiaalinen ympäristö, joka vaikuttaa niihin ulkoapäin, sijaitsee niissä välittömänä sisäisenä vastakaikuna. Tässä ei jokin vieras vaikuta vieraaseen, vaan yksi sosiaalinen muo­dostuma toiseen. Esteettinen – samoin kuin oikeudellinen ja poliittinen – on vain sosiaalisen muunnos. Taiteenteoria voi siis olla vain taiteen sosiologiaa.4 Mitään ”immanentte­ja” tehtäviä sille ei jää.

II
Sosiologisen analyysin oikea ja produktiivinen soveltaminen taiteenteoriaan ja erityisesti poetiikkaan tekee välttämättö­mäksi irtautumisen kahdesta väärästä näkemyksestä, jotka kaventavat taiteen rajoja äärimmilleen, kun ne eristävät siitä vain erillisiä osia.
Ensimmäisen näkökannan voi määritellä taideteoksen fetis­soinniksi. Tämä fetissointi hallitsee nykyistä taiteentut­kimusta. Tutkijoiden näkökenttä rajoittuu taideteoksiin, joita analysoidaan aivan kuin ne tyhjentäisivät taiteessa kaiken. Taiteilija ja vastaanottaja jäävät tarkastelukentän ulkopuolelle.
Toinen näkökulma rajoittuu päinvastoin tekijän tai vas­taanottajan (useimmiten niiden välille laitetaan jopa yhtä­läisyysmerkit) psyyken tutkimukseen. Taide tyhjentyy sille vastaanottajan kokemukseen tai luovaan persoonaan.
Näin yhdestä näkökulmasta tutkimuskohteena on vain teoksen rakenne, toisesta sen luojan tai vastaanottajan yksilöllinen psyyke.
Ensimmäinen näkökanta liikkuu materiaalin esteettisen tut­kimuksen etumaastossa. Keskeisenä ja lähes ainoana tut­kimus­kohteena on muoto, joka ymmärretään hyvin kapeasti materiaa­lin muodoksi, mikä rajoittaa sen ainoaan, lopullisesti rajattuun esinee­seen.
Ensimmäisen näkökannan muunnoksiin kuuluu myös ns. formaali metodi. Sille poeettinen teos on sanamateriaalia, josta tie­tyllä tavalla on organisoitu muotoa. Tällöin he eivät käsit­tele sanaa sosiologisena ilmiönä, vaan abstraktin lingvisti­sestä näkökulmasta. Tämä on täysin ymmärrettävää: kun sana ymmärretään laajasti, kulttuurisen kanssakäymisen ilmiönä, se lakkaa olemasta itseriittoinen esine eikä sitä enää voi kä­sittää sen synnyttävästä sosiaalisesta tilanteesta riippumat­ta.
Ensimmäistä näkökantaa ei voi johdonmukaisesti viedä lop­puun asti. Kun jäädään taiteen esineellisen puolen rajoi­hin, on mahdotonta osoittaa edes materiaalin rajoja ja sen niitä puolia, joilla on taiteellinen merkitys. Materiaali itse su­lautuu välittömästi sitä ympäröivään ei-taiteelliseen ympä­ristöön ja saa äärettömän määrän ulottuvuuksia ja määrityk­siä: matemaattisia, fyysisiä, kemiallisia, lingvistisiä. Vaikka kuinka analysoitaisiin materiaalin kaikkia ominaisuuk­sia ja niiden kaikkia mahdollisia kombinaatioita, ei koskaan kyetä löytämään niiden esteettistä merkitystä salakul­jetta­matta mukaan toista näkökulmaa, joka ei enää rajoitu materi­aa­liseen analyysiin. Aivan vastaavasti kuin se, että vaikka kuinka analysoitaisiin jonkin esineen kemiallista rakennetta, ei koskaan tavoiteta sen merkitystä ja arvoa tavarana, ellei lähestytä asiaa taloustieteellisestä näkökulmasta.
Yhtä toivoton on toisen näkökannan yritys löytää esteet­tinen teoksen luojan tai vastaanottajan yksilöllisestä psyy­kestä. Kun jatketaan analogiaa taloustieteeseen, voi sanoa että se on samaa kuin yrittäisi proletaarin yksilöllisen psyy­ken analyysin kautta löytää ne objektiiviset tuotantosuh­teet, jotka määrittävät hänen asemaansa yhteiskunnassa.
Kummastakin näkökannasta on tuloksena sama vika: ne yrit­tävät löytää osasta kokonaisuuden; osan rakenteesta, joka abstraktisti irrotetaan kokonaisuudesta, koetetaan päästä kokonaisuuden rakenteeseen. Mutta ”taiteellinen” ei kokonai­suudessaan sijaitsekaan esineessä, teoksen luojan tai vas­taanottajan eristetyssä psyykessä – ”taiteellinen” käsittää kaikki nämä kolme tekijää. Se on tekijän ja vastaanottajan välisen suhteen erityinen muoto, joka on kiinnittynyt taide­teokseen.
Tämä taiteellinen kanssakäyminen kasvaa muiden sosiaalisten muotojen kanssa yhteisestä perustasta, mutta säilyttää samal­la muiden muotojen tavoin oman erityislaatunsa: se on eri­tyis­laatuista kanssakäymistä, jolla on vain sille ominai­nen muoto. Sosiologisen poetiikan tehtävänä on käsittää tämä so­siaalisen kanssakäymisen erityismuoto, joka on reali­soitunut ja kiinnittynyt taideteoksen materiaa­liin.
Tämän kanssakäymisen ulkopuolella taideteos on pelkkä fyysinen esine tai lingvistinen kirjoitusharjoitus. Taiteellinen siitä tulee vain tekijän ja vastaanottajan vuorovaikutusprosessissa, tämän vuorovaikutustapahtuman olennaisena osana. Se, mikä taideteoksen materiaalissa ei voi olla mukana tässä tekijän ja vastaanottajan kanssakäymisessä, ja mikä ei siis voi tulla tämän kanssakäymisen ’mediumiksi’, välittäjäksi, ei voi saada taiteellista merki­tystä.
Niiden metodien, jotka hävittävät taiteen sosiaalisen ole­muk­sen ja yrittävät löytää sen luonteen ja erityisyyden vain teoksen organisaatiosta, pitää itse asiassa projisoida teki­jän ja vastaanottajan välinen sosiaalinen suhde materiaa­lin ja sen muokkaamisen keinojen eri puoliin. Tarkalleen näin myös psykologinen estetiikka projisoi nuo samat suhteet vas­taanottajan yksilölliseen psyykeen. Tämä projektio vääristää niiden keskinäisten suhteiden puhtauden ja antaa väärän kuvan niin materiaalista kuin psyykestäkin.
Esteettinen kanssakäyminen, joka on siis kiinnit­tynyt tai­deteok­seen, on aivan erityislaatuista eikä ole redusoitavissa ideologisen kanssakäymisen muihin tyyppeihin – poliitti­seen, oikeudelliseen, moraaliseen jne. Kun poliitti­nen kanssakäymi­nen luo sopivia säädöksiä ja oikeudellisia muoto­ja, esteetti­nen kanssakäyminen organisoi vain taideteok­sen. Jos se jättää hyvästit tälle tehtävälle ja jos se alkaa yrittää luoda vaik­kapa ohimenevänkin poliittisen organisaa­tion tai jonkin muun ideologisen muodon, se itse lakkaa olemasta esteettistä kans­sakäymistä ja kadottaa erityislaa­tunsa. Esteettisen kanssa­käymisen luonteenomainen piirre on se, että se rajoit­tuu ko­konaan taideteoksen luomiseen ja sen jatkuvaan uusintamiseen kanssa-luovassa vastaanottajassa, muttei edellytä muita ob­jektivaa­tioita. Tämä erityislaatuinen muoto ei tietenkään ole erilli­nen; se on osa sosiaalisen elämän yhtenäistä vir­taa, hei­jastaa yleistä taloudel­lista perustaa ja astuu kanssa­käymisen muiden muotojen kanssa vuorovaikutukseen ja vaih­toon.
Tämän työn tehtävänä on yrittää käsittää poeettisen lausu­man muoto sanamateriaalissa toteutuneen erityislaatuisen esteettisen kanssakäymisen muotona. Mutta sitä varten on käsiteltävä yksityiskohtaisemmin verbaalin lausuman eräitä ulottuvuuksia taiteen ulkopuolella – tavallisessa jokapäi­väisen elämän kielessä, sillä jo siihen sisältyy tulevan taiteellisen muodon potentiaali­suus (mahdollisuus). Sanan sosiaalinen olemus esiintyy siinä selvänä, tarkkana ja on helposti analysoitavissa lausumaa ympäröivään sosiaaliseen ympäristöön nähden.

#####

Keskeisiä tutkimusongelmia sosiologisen poetiikan kehittelyssä 1925-1930
## ideologien kanssakäyminen
## sosiaalinen arvottaminen
## kulttuurinen materiaalinen merkki
## puhunnan sosiaalisuus ja puhunnan lajien analyysi
## vieraan puheen välittämismuodot

1928
Läntisen lingvistisen ajattelun nykyvirtauksia
Ilmestynyt lokakuussa 1928
Sisältää seuraavana vuonna ilmestyneet Kielifilosofian osan 2 keskeiset kohdat, jotka kuitenkin puuttuvat VV:n työohjelmasta vielä toukokuussa 1928 (mutta nämä ovat kuitenkin olleet esillä ILJaZV:ssa keskusteluissa)

1929 (tammikuu)
Marxismi ja kielifilosofia
Kielitieteen sosiologisen metodin perusongelmia

Mikä oikeastaan on kielifilosofian kohde? Mistä sen löytää? Millaista on sen konkreettinen materiaalinen oleminen? Miten lähestyä sitä metodisesti?

Kielifilosofiassa ja yleisen kielitieteen vastaavissa metodologi­sissa osissa havaitsemme tämän ongelman (ts. kielen erottamisessa ja rajaamisessa spesifiksi tutkimuskohteeksi) ratkaisemisessa kaksi pääsuuntausta. Näiden suuntausten peruserot ja erot kaikissa muissakin kielitieteen kysymyksissä johtuvat tietenkin tästä.
Ensimmäistä suuntausta voidaan nimittää individualistiseksi subjek­tivismiksi, toista abstraktiksi objektivismiksi.5
Ensimmäinen suuntaus pitää kielen perustana (kieli poik­keuksetta kaikkina kielellisinä ilmiöinä) luovaa yksilöllistä puheaktia. Yksilön psyyke on kielen lähde. Kielellisen luomisen lait – kielihän on keskeytymätöntä muotoutumista, keskeytymätöntä luomista – ovat yksilö­psykologisia lakeja. Juuri niitä kielitieteilijän ja kielifilosofin tulee tutkia. Kielellisten ilmiöiden valaiseminen merkitsee niiden palaut­tamista sisällöllisesti mielekkääseen (usein jopa rationaali­seen) luovaan yksilöl­liseen aktiin. Kielen tutkimuksessa kaikki muu on luonteeltaan ennak­kovalmistelua, toteamista, kuvailua, luokittelua, mikä vain valmiste­lee kielellisen ilmiön todellista selittämistä luovan yksilöllisen aktin kannalta tai liittyy valmiin kielen opettamisen käytännölli­siin tavoitteisiin.
Tästä näkökulmasta kieli on analoginen muiden ideolo­gisten ilmiöiden, erityisesti taiteen, esteet­tisen toiminnan kanssa.
Ensimmäisen suuntauksen perusnäkökulma kieleen tiivistyy näin neljään perusasettamukseen:
1) Kieli on toimintaa, keskeytymätön luomisprosessi (’ενέργεια), joka toteutuu yksilöllisinä puheakteina.
2) Kielellisen luomisen lait ovat yksilöpsykologisia lakeja.
3) Kielellinen luominen on mielekästä luomista, analogista taiteelli­sen luomisen kanssa.
4) Kieli valmiina tuotteena (’έργον), vakiintuneena kielijär­jestelmänä (sanasto, kielioppi, fonetiikka) on tavallaan kuollut kerros, kielel­lisen luomisen jähmettynyttä laavaa – lingvistiikan luoma abstrakti konstruktio valmiina väli­neenä pidetyn kielen käytännön opettamista varten.

Abstrakti objektivismi
Kaikkia kielellisiä ilmiöitä organisoiva keskus, joka tekee näistä ilmiöistä kielitieteen spesifin objektin, on tämän suuntauksen mukaan aivan toisaalla – se on kielijärjestelmä, foneettisten, kieliopillis­ten ja leksikaalisten muotojen järjestelmä.
Näiden suuntausten välistä eroa kuvaa hyvin selvästi seuraava: pysyvän kielijärjestelmän (’έργον) itseidenttiset muodot ovat ensimmäi­sen suuntauksen kannalta vain kielen todellisen muotoutumisen kuollei­ta kerrostumia – jäänteitä kielen tosiolemuksesta, joka toteutuu ainutkertaisessa luovassa yksilöllisessä aktissa.
Toiselle suuntauk­selle juuri tämä itseidenttisten muotojen järjestelmä muodostaa kielen olemuksen; kielen muotoja tulkitseva ja muunteleva yksilölli­nen luovuus on sille vain kielellisen elämän – oikeammin: kielen monumen­taalisen pysyvyyden – kuonaa, vain kielen muuttumattoman perussävelen vaikeasti tavoitettava ja tar­peeton yläsävel.
Toisen suuntauksen perusnäkökulma voitaisiin yleisesti tiivistää seuraaviin perusasettamuksiin:
1) Kieli on normatiivisesti identtisten kielellisten muotojen muuttu­maton ja pysyvä järjestelmä, jonka yksilöllinen tietoi­suus kohtaa valmiina ja joka on sille kiistämätön.
2) Kielen lait ovat kielellisten merkkien välisten suhteiden erityisiä lingvistisiä lakeja tietyn suljetun kielijärjes­telmän sisällä. Nämä lait ovat objektiivisia jokaisen yksilön tietoisuudelle.
3) Spesifeillä kielellisillä suhteilla ei ole mitään yhteistä ideolo­gisten (taiteellisten, tiedollisten tms.) arvojen kans­sa. Kielen ilmiöt eivät perustu mihinkään ideologisiin motii­veihin. Sanan ja sen merkityksen välillä ei ole luonnollisia, tietoisesti käsitettyjä eikä taiteellisia suh­teita.
4) Yksilölliset puheaktit ovat kielen näkökulmasta vain normatiivises­ti identtisten muotojen satunnaisia tulkin­toja, muunnoksia tai suora­naisia vääristymiä. Mutta juuri nämä yksilölliset puheaktit selittävät kielen muotojen historial­lisen muuttuvuuden, joka kielijärjestelmän kannalta on sel­laisenaan irrationaalista ja mieletöntä. Kielijär­jes­telmän ja kielen historian välillä ei ole mitään suhteita eikä yhtei­siä motiiveja. Ne ovat toisilleen vieraita.
Lukija huomaa, että edellä muotoillut filosofis-lingvis­tisen ajat­telun toisen suuntauksen perusasettamukset ovat ensimmäisen suuntauk­sen neljän vastaavan perusasettamusten an­titeesejä.

Pitäessään ainoastaan kielijärjestelmää olennaisena kielen ilmiönä abstrakti objektivismi hylkäsi puheaktin – puhunnan – yk­silöllisenä. Kuten jo sanoimme, tämä on abstraktin objek­tivismin proton pseudos. Individualistinen subjektivismi pitää olennaisena vain juuri puheaktia – puhuntaa. Mutta myös se määrittelee tämän yksilölliseksi ja yrittää siksi selittää sitä puhuvan yksilön oman psyykkisen elämän edellytysten perusteella. Tämä on sen proton pseudos.
Itse asiassa puheaktia, tai tarkemmin sen tuotetta – lausumaa – ei voi lainkaan pitää sanan tarkassa mielessä yksilöllisenä ilmiönä eikä sitä voi selittää puhujan yk­silöpsykologisten tai psykofysiologisten edellytysten perusteella. Puhunta on sosiaalista.

Nyt voimme vastata tämän osan ensimmäisen luvun alussa esittämäämme kysymykseen. Kielen todellinen reaalisuus ei ole kielen muotojen abstrakti järjestelmä, ei eristetty puhunta eikä sen tuottamisen psykofysiologinen akti, vaan kielel­lisen vuorovaikutuksen sosiaalinen tapahtuma, joka toteutuu puhun­tana tai puhuntoina.
Kielellinen vuorovaikutus on näin kielen perustodellisuus.
Nyt voimme kokoavasti muotoilla oman näkökulmamme muutamin teesein:
1) Kieli on normatiivis-identtisten muotojen vakaana järjes­telmänä vain tieteellinen abstraktio, joka on produk­tiivinen vain tietyissä käytännöllisissä ja teoreettisissa tarkoituk­sissa. Tämä abstraktio ei ole kielen konkreet­tisen todelli­suuden kannalta adekvaatti.
2) Kieli on keskeytymätön muotoutumisprosessi, joka toteutuu puhujien sosiaalisessa kielellisessä yhteistoiminnassa.
3) Kielen muotoutumisprosessin lait eivät suinkaan ole yk­silöpsykologisia lakeja, vaikkakaan niitä ei voi erottaa puhuvien yksilöiden toimin­nasta. Kielen muotoutumisen lait ovat sosiologisia lakeja.
4) Kielen luominen ei ole samanlaista kuin taiteellinen tai jokin muu erityinen ideologinen luominen. Mutta samanai­kaisesti kielen luomista ei voida ymmärtää erillään sen täyttävistä ideologisista merkityksistä ja arvoista. Kuten kaikki historiallinen muotoutuminen, voidaan kielenkin muotoutu­minen kokea sokeana mekaanisena välttämät­tömyyte­nä, mutta siitä voi tulla myös ”vapaata välttämättömyyt­tä”, kun siitä on tullut tiedostettu ja toivottu välttä­mättömyys.
5) Puhunnan rakenne on puhtaasti sosiaalinen rakenne. Puhunta sellai­senaan on olemassa puhujien välillä. Yksilöllinen puheakti (sanan ”yksilöllinen” tarkassa mielessä) on con­tradictio in adjecto.*

1930
Lingvistiikan ja poetiikan rajoista

Talouskriisi ja Marxin paluu -seminaari & Totuusradion Marx-sessio

Ohessa ladattavana Talouskriisi ja Marxin paluu -seminaarin alustukset. Kuuntelun tueksi voit ladata myös esitysten handoutit.

Talouskriisi ja Marxin paluu -seminaari, 16.10.09

1) Antti Ronkainen – Voiton suhdeluvun laskutendenssi, alustus (PDF)
2) Miika Kabata – Marxin käsitys kapitalistisen kriisin yleisestä muodosta
3) Jukka Peltokoski – Kriisin kosto, haaste vasemmistolle, alustus (powerpoint)
4) Stephen Gill – On Current Economic Crisis, alustus (powerpoint) & PDF, check out also: www.stephengill.com.

Lisäksi voit ladata kuunneltavaksi Totuusradion maanantailta 26.10.09, jossa Honkanen, Peltokoski, Poser, Ronkainen & Salo puhuivat Marxista.

Totuusradio 26.10.09: M A R X

Historical Materialism 09

Lontoon Historical Materialism 09 -konferenssin ohjelma on viimein varmistunut: http://mercury.soas.ac.uk/hm/conference2009.htm. Puhujina pikaisesti vilaistuna ainakin: Choonara, Dyer-witheford, Holloway, McNally, Panitch, Lahtinen jne…

Opiskelijalle ennakkoon tilattuna konferenssin lippu näyttäisi olevan 15 puntaa, rekisteröidä voi tuolta ja maksun suorittaa helposti paypalin kautta: http://mercury.soas.ac.uk/hm/conf2009Reg.htm.

PS: Tätä viestiä saa ja kannattaa levittää eteenpäin, ainakin viime perjantain Marx-semmassa oli sen verran possea sekä opiskelijoista että laitoksilta, että tämmöselle suuremman luokan jutulle saattaisi olla vielä kiinnostusta. Mikäli kv-marxismi alkoi siis kiinnostaa niin mukaan ehtii vielä! Tällä hetkellä Lontooseen on lähdössä Tampereelta reilun 10 hengen invaasio. Ota yhteyttä esim: antti.ronkainen [at] uta.fi tai 040-7764204.