Saksalainen ideologia

Marxin ja Engelsin “Saksalaisen ideologian” suomennoksen lukupiiri alkaa 10.7. klo 13.00-15.00/16.00 (Tampereen yliopisto, Linna, Politiikan tutk. lts.). Kesälauantaisin ovet lienevät kiinni eli kokoonnutaan muutamaa minuuttia vaille kaksi 0-kerroksen ulko-ovilla.   Teoksessa on syytä keskittyä alkuosiin, joten alkupuolen sivujen lähiluvulle on varattu loppua enemmän aikaa. Ensimmäisellä kerralla on luvannut alustaa Juha Koivisto.

Olisi varmaan hyvä, että alustajat ilmoittautuisivat Antti Ronkaiselle (antti.ronkainen – äät – uta.fi) ja tiedoksi Mikko Lahtiselle (mikko.i.lahtinen – äät – uta.fi).

Valittuja pitäisi olla suht’ hyvin kirjastoissa.

SAKSALAINEN IDEOLOGIAN I LUKU:  Marx – Engels, Valitut teokset kuudessa osassa, osa 2. (Valittujen kolmiosaisessa painoksessa osassa 1.)

Teksti pdf:nä kuviksi skannattuna tästä linkistä.

10.7.:

Juha Koivisto: Ideologiateoreettinen johdanto Saksalaiseen ideologiaan

17.7.:

67-71: Antti Ronkainen

71-76: Olli Herranen

77-80: Veera Kaleva

80-84: Miika Salo

24.7.:

84-89: Valtteri Kangasjärvi

89-95:

95-98:

99-104:

[7.8. MYTS:n kesäretki Sinivuokkoon]

14.8.:

104-110: Mikko Niemelä

110-122:

122-128:

128-135:

135-141:

141-147:

21.8.:  varakerta tai joku aiheeseen liittyvä artikkeli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s