Marxismi-seminaari jatkaa kevätlukukaudella seuraavalla aikataululla. Kokoontumispaikka on täst’edes politiikan tutkimuksen laitoksen sali 5028 (käytävän varrella kansliahuonetta vastapäätä klo 16-18. Kuten huomaatte, avoimia paikkoja on vielä jäljellä, joten jos mielenkiintoa löytyy, mukaan ehtii vielä alustamaan!
Seminaarissa esiteltävät paperit voivat olla (keskeneräisiä) tutkimuksia tai artikkeleita itseä kiinnostavista aiheista. Näin saadaan kollektiivista otetta tutkimuksiin ja kommentteja töiden kehittämiseksi, kun niitä käsitellään avoimesti jo työstövaiheessa. Alustuksia ja luentoja pidetään esimerkiksi jostain ajattelijasta, kirjasta tai käsitteestä (johon on perehtynyt tai johon haluaa perehtyä jne.) ja alustuksia/luentoja pitämään kutsutaan myös vierailijoita. Alustukset, luennot sekä papereiden esittely ja kommentointi auttavat papereiden työstämisessä, voivat inspiroida tutkimaan ja ainakin laajentavat tietoja. Pääasiana seminaarissa on omaehtoinen opiskelu ja tutkimus itseä kiinnostavista aiheista ja näitä yhteen liittävä yhteisö joka on myös kiinnostunut samoista tai näihin liittyvistä aiheista.
Mikäli olet kiinnostunut, jätä kommentti tai ota yhteyttä Olli Herraseen (olli.herrranen [at] uta.fi) 20.1. eli ensimmäiseen kokoontumiskertaan mennessä. Niille kerroille, joille ei löydy alustajaa, Mikko Lahtinen alustaa Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta -teoksesta.
Tervetuloa mukaan!
20.1. Olli Herranen – Marx ja edustuksellisen politiikan synty
porvarillisen yhteiskunnan vaatimuksena
27.1. Miika Salo – Antonio Gramscin ‘hegemoninen apparaatti’
3.2. Antti Ronkainen – Richard Gunnin historiallisen materialismin kritiikki
10.2. Mikko Niemelä – Georg Lukacsin Historia ja luokkatietoisuus suhteessa nuoreen Marxiin ja Hegeliin
17.2.
24.2.
3.3.
10.3. –PERIODITAUKO–
17.3. Lauri Kämäri – Kadonnutta luokkaa etsimässä
24.3.
31.3.
7.4.
14.4.
21.4.
28.4.
5.5.
12.5.
