Otan ensimmäisenä esille lähtökohdan, josta olen kokenut mielekkääksi lukea Marxia, koska alustus rakentuu näille kolmelle elementille:
1) Pääoma aikalaisanalyysinä. Malliesimerkeissä voi verrata Marxin aikalaistilannetta nykypäivään ja pohtia eroja sekä pysyvyyksiä; mikä on pysyvää muutoksessa ja millä tavoin Marxia voi nykypäivänä hyödyntää?
2) Pääoma filosofisena esityksenä, eli yhteiskuntateoria ja filosofinen logiikka ja sen eheys systemaattis-teoreettisessa tarkastelussa. Väitän että Marx ei pyrkinyt luomaan systeemiä, vaan nimenomaan systemaattisesti kritisoimaan vallitsevaa systeemiä ja paljastamaan sen ”syllogistisen” luonteen aaterakennelmana ja materiaalista elämää määrittelevänä tuotantotapana ja –suhteena. Syllogismilla viittaan retorisesti rakennettuun kapitalismin puolustukseen, jossa kehäpäätelmin tuotetut perusteet järjestelmälle saavat automaattisesti oikeutuksensa sen kaltaisesta loogisesta järjestelmästä, mikä perustelee itse itsensä omilla ehdoillaan (vrt. Raamattu: mistä tietää että Raamattu on totta? Koska siellä sanotaan niin).
3) Pääoma kaunokirjallisena teoksena. Marxin retoriset ja proosalliset ansiot. Marx houkuttelee lukijaa puolelleen klassisen retoriikan keinoin; ethos, pathos ja logos. Tunteisiin vedotaan moraalisen närkästyksen kautta kritisoimalla kapitalistista logiikkaa samalla tiukan loogisen perustelun säestyksellä. Teoksen eetos liikkuu luonnollisesti olosuhteisiin vaikuttamisen akselilla, tämän tarkoittaen halua tuottaa vaihtoehtosia toiminnan ja ajattelun tapoja kapitalistisesti hallittuun yhteiskuntaan. Toki kaunokirjallinen ansio makaa myös osittain siinä, ettei Marx voi kuin vedota abstraktiin moraaliin sekä omaan terävään kynäänsä, jolla viihdyttääkseen lukijoita piiskaa aikalaisensa ja jo edesmenneet taloustieteilijät syvimpään suohon, nuo pikkuporvarilliset lörpöttelijät! Kaiken tämän yhdistyessä välillä sangen sevallakin tavalla Marx porskuttaa teoksen läpi tehden Pääomasta todellisen lukunautinnon.
6. Koneiden syrjäyttämiä työläisiä koskeva tasausteoria
”Koneiston syrjäyttämien työläisten kärsimykset ovat siis yhtä katoavaisia kuin tämän maailman rikkaudet” (s. 395)
Marx alkaa perustelunsa siitä, että koneisto itsessään ei köyhdytä tai kurjistuta ketään vaan sen kapitalistinen käyttö. Koneet ja vempeleet kyllä kykenevät tuottamaan aineellista rikkautta mutta niiden seurauksena vähenevä arvontuotanto rajaa mahdollisuuden nauttia näistä rikkauksista yhä useammilta. Toisaalta koneiden tuotanto vähentää yhdessä teollisuuden haarassa töitä mutta lisää niitä toisessa. (s. 397-399)
”Koneiden lähimpänä tuloksena on se, että ne suurentavat lisäarvoa ja sitä tuotemäärää, missä lisäarvo esiintyy, sekä sitä substanssia, jota kapitalistiluokka seuralaisineen kuluttaa, että itse näitä yhteiskuntakerroksia.” (s. 400)
Marx jatkaa vielä toteamalla, että välttämättömiin elintarvikkeisiin tarvittava tuottajien vähenevä määrä johtaa ylellisyystuotteiden lisääntymiseen. Tässä on kaksi asiaa idullaan:
Ensimmäinen niistä on se, että koneiden nimenomaan kapitalistinen käyttö luo oikeutuksen loputtomalle kulutukselle. Eli kun työ toimii oikeutuksena rahvaalle uudistaa oma työvoimansa ja todistaa hyödyllisyytensä voi kapitalisti yksityisomistuksen turvin määritellä koneidensa käyttöä pääomien kasaantumista edistävällä tavalla. Jos kysytään, miksi Marx olettaa olemassaolevaksi jonkun moraalin, minkä mukaan vaurauden pitäisi jakaantua tasaisesti, tai että työn suorittava osapuoli olisi oikeutettu omaamaan työnsä tuloksen, on yhtä perusteltua kysyä, että mikä suurempi entiteetti tai oikeus tekee yksityisomistuksen (varsinkin maanomistuksen) kapitalistisiin tuotantosuhteisiin levinneessä mittakaavassa itsestäänselväksi.
Toinen asia on ajatus ylellisyystavaroista eräänlaisina varaventtiileinä. Tämä ei liity edelliseen, vaan on enemmän käytännöllinen ajatus siitä, kuinka vauraus ”tihkuu” rahvaan pariin, kun kapitalistin antaa tehdä työnsä rauhassa. Kun yläluokka haluaa erottua rahvaasta, on sille luonnollinen ja helppo tapa tehdä se kanavoimalla ylivoimaisia resurssejaan esim. ylihinnoiteltuihin tuotteisiin, joiden avulla se voi tehdä tiettäväksi oman erikoisasemansa. Ajatusleikkinä otettakoon evaikkapa tavaratalossa myytävät merkki-kaulahuivit, joiden hinta liikkuu joissain tähtitieteellisissä lukemissa. Kun porvari maksaa em. summan, siirtyy osa rahasta suoraan materiaaliseen tuotantoon ja osa mielikuvatuotantoon. Mielikuvatuotanto käyttää laajaa mainosalalle keskittynyttä työnjaon eriytymisen seurauksena syntynyttä erikoisosaajien luokkaa, minkä tehtävänä on tuottaa mielikuvia kuluttajista oman tuoteryhmänsä puitteissa tiettyjä erityisominaisuuksia omaaviksi yksilöiksi, joiden ero muihin näyttäytyy nimenomaan tietyntyyppisen kulutuksen kautta.
Näin koneet ovat siis kahtalaisessa merkityksessä edistämässä Marxin mainitsemaa yhteiskunnallisen työnjaon jatkuvaa eriytymistä ja hajaantuvaa sekä keskinäisriippuvaista tuotantotapaa.
Marx heittää ilmoille myös sivuilla 401-402 ajatuksia ns. ”palvelevasta luokasta”, jotka ovat osa ”tuottamatonta luokkaa” tai ”ideologista säätyä”, kuten ”hallitus, papit, lakimiehet. sotilaat yms., edelleen kaikki, joiden yksinomaisena toimena on vieran työn kuluttaminen maankoron, rahakoron yms. muodossa” (s. 402). Tässä on idullaan ajatus palveluluokasta, mihin talous tulee nojaamaan (vrt. konvergenssiteoria – kapitalistisen tuotantotavan kolme vaihetta, mitkä seuraavat toisiaan eri aikaan eri yhteiskunnissa mutta jäljitellen toisiaan: agraaritalous, teollinen talous ja palvelutalous) kehittyvissä yhteiskunnissa, mitkä pääsevät alkutuotannosta eroon. Toisaalta tässä on myös idullaan ajatus ”tuottamattomasta työstä”, mikä ei ole kuitenkaan saanut paljoa kannatusta.
7. Työläisten työstäpoistaminen ja työhönottaminen koneteollisuuden kehittyessä. Pulat puuvillateollisuudessa
”Niin kauan kuin koneteollisuus laajenee jollakin teollisuuden alalla perinnäisen käsityön tai manufaktuurin kustannuksella, sen menestykset ovat yhtä varmoja kuin takaaladattavilla kivääreillä aseistetun sotajoukon voitto kaaripyssyillä varustetusta sotajoukosta. Tämä ensimmäinen aikakausi, jolloin kone vasta anastaa haltuunsa vaikutusalaa, on ratkaisevan tärkeä niiden erinomaisen suurten voittojen takia, joita koneen avulla tuotetaan. [...] konetuotteiden halpahintaisuus ja muutokset kuljetus- ja liikennelaitoksissa ovat oivallisia aseita vieraiden markkinoiden valloittamisessa. Tekemällä lopun niiden käsityömäisestä tuotannosta koneteollisuus muuttaa ne pakosta raaka-aineensa tuotantoalueeksi.” (s. 406)
Marx kuvailee kehityskulkuja, jotka ovat yhteydessä edellämainittuun työnjakautumiseen ja koneiden nopeita voittoja tuottavaan kykyyn, mutta myös avautuviin maailmanmarkkinoihin, jonka lähtökohtana on lisäpääomaan pyrkivä sijoittaminen ja toisaalta koneistuksen aiheuttama siirtolaisuus, tehdasjärjestelmän kyky laajeta sykäyksittäin ja laajeneva keskinäisriippuvuus.
Synnyttää kuumeentapaista tuotantoa, täyttymistä ja supistumista maailmanmarkkinoilla. ”Teollisuuselämä muuttuu sarjaksi keskimääräisen vilkkauden, menestyksen, liikatuotannon, pulan ja seisauksen kausia”. Epävarmuudesta ja epävakaudesta tulee siis työmiehen elämän normaali olotila teollisuus-kierrosjakson muutteluissa! (s. 407)
Päätelmänä myös tästä voidaan johtaa maailmanmarkkinoiden välttämättömyys mutta myös ”yhteiskunnallisen keskimääräistyön” arvon mullistus ja lopulta tasapainottuminen.
Sivulla 413 tulee esille ajatus myös prostituution kytköksistä työttömyyteen. Kuinka mahtaa olla nykyään ja mikä on työttömyyden kytkös rikollisuuteen?
8. Suurteollisuuden aiheuttama manufaktuurin, käsityön ja kotityön mullistus
Marx argumentoi, että käsityöhön ja ja siihen kytköksissä olevasta työjaosta ja yhteistoiminnasta sekä manufaktuurista tulee loppu (s. 414). Marxin kovasti ylistelemä yhteistoiminta ja siihen liittyvä käsityöläisyys, ns. porukkahenki, lakkaa olemasta. Voiko tästä vetää sen kaltaisia johtopäätöksiä, että kun yhteisölliseen ”orgaaniseen” porukkahenkeen perustuva yhteistoiminta näivettyy, niin koneiden osaltaan aiheuttama työn disintegraatio tekee myös työläisten järjestäytymisen vaikeammaksi? Marx myös kokee, että ”kaikkialla tulee määrääväksi koneteollisuuden periaate, jonka mukaan tuotantoprosessin perustavat asteet erotellaan ja näin syntyneet tehtävät ratkaistaan käyttämällä mekaniikkaa, kemiaa yms., lyhyesti sanoen luonnontieteitä. Sen tähden konejärjestelmä tunkeutuu milloin yhteen, milloin toiseen osaprossessiin manufaktuureissa.” (s. 415)
Marx johdattelee ajatuksen ilmiasun lisäksi myös toisen tulkinnan lähteille, minkä mukaan myös erillistieteiksi eristetyt luonnontieteet tuottavat ratkaisuja inhimillisestä elämästä irrallaan oleviin asioihin, ja näillä mekaanisesti tuotetuilla koneteollisuutta jäljittelevillä erikoistieteillä ei ensinnäkään ole toistensa kanssa välttämättä mitään tekemistä, mutta myös konemainen järjestäytyminen erikoituneine tarpeineen tuottaa sosiaalisten suhteiden muutoksen. (Vrt. Bertolt Brecht, kuka kritisoi Galileo Galileita siitä, että hän irrotti fysiikkansa omaksi luonnontieteekseen kirkon painostamissa poliittisissa oloissa irroittaen fysiikan erikoistieteen tulkintakehykset sosiaalisesta elämästä, vaikka niiden suoranaisilla kehityskuluilla sosiaaliseen elämään olisikin vaikutusta.)
Enter cheap labour. Marx kehittelee ajatuksia halvasta työvoimasta, mikä toimii ”tehtaan ulko-osastona”, jossa palkitsematonta työtä suorittava kotiväki pitää yllä edellytyksiä tehtaan toiminnalle, eli uusintaa työvoimaa (s. 416). Tutun kuuloista turinaa ja sosiologisen(kin) keskustelun aihe nykyään. Marx myös kappaleessa käsittelee uudenlaista kotityötä ja manufaktuuria, eli toimintaa mikä vastaa tuotannolista työtä mutta suoritetaan kotona, eräänlaista alihankintaa.
s. 421 Hurskasteleva kapitalistinen fariseus!
Lopuksi Marx kuvailee uudenlaisen manufaktuurin ja kotityön muuttumista suurteollisuudeksi ja tämän kumouksen jouduttamista soveltamalla tehdaslakia näihin liikemuotoihin (s. 423-433)
9. Tehdaslainsäädäntö. (Terveyttä ja kasvatusta koskevat määräykset.) Sen yleistäminen Englannissa
Tehdaslainsäädäntö on Marxin mukaan yhteiskunnan ensimmäinen tietoinen ja suunnitelmanmukainen puuttuminen tuotantoprosessinsa luontoperäiseen muotoon ja samalla suurteollisuuden välttämätön tuote (s. 433). Hän jatkaa, ”Mikä olisikaan kapitalistiselle tuotantotavalle kuvaavampaa kuin se, että tämä tuotantotapa on pakottava valtion lain voimin pitämään huolta yksinkertaisimmistakin puhtautta ja terveyttä kokevista laitteista?” (s. 434). Näillä kommenteilla Marx viittaa ymmärtääkseni kapitalistisen tuotantotavan olemuksen mahdottomuuteen tuottaa ilman valtion lain pakottavaa voimaa mitään sekä itseään, että inhimillisiä olosuhteita koskevia edes järkiperäisiä parannuksia (s. 434).
Sivulla 438 tulee esiin Marxin klassiset ajatukset teknologisoitumisen vaikutuksista, eli porvariston pakosta tuottaa jatkuvia mullistuksia tuotantovälineissä, joilla se voi saada hetkittäisiä tuotantoetuja kilpailijoihinsa nähden. Samalla se tekee myös tuottaa jatkuvilla muutoksen ja mullistuksen vaatimuksillaan työnjaossa työntekijälle vaatimuksen mukautua tuotanto-olosuhteisiin ja riistää näin mahdollisuuden sen tyyppiseen elämän vakiintuneisuuteen, jossa lepo ja varmuus olisivat millään tavoin itsestään selvyyksiä. Ihmisen on siis tehtävä itsestään kelpaava työn vaatimuksiin (s. 438). Jälleen kerran Marx selittää lähtökohtia asioille, joita pitää helposti itsestään selvyytenä. Pelkistettynä: ihminen on se, kenen pitää mukautua työn vaatimuksiin, eli ihmisestä on tullut työn renki sen sijaan, että työn tarkoitus olisi tuottaa ihmiselle hyvinvointia.
Myös työnjaon logiikan eriytyminen noudattelee kapitalistista tuotantologiikkaa. Siinä missä luonnontieteet voidaan eriyttää tehokkaasti irti esim. ihmistieteistä, tuottavat luonnontieteet teknologiseen kehitykseen tarvittavia innovaatioita ilman vastuuta niiden sosiaalisista seurauksista. Kun taas konemaisesta erikoistieteellisestä työjaosta tulee sosiaalinen normi ja tuotantoa määrittelevä järjestäytymisperusta, voidaan luonnontieteissä vaikuttavat mallit ulottaa toiminnan logiikaksi tuotannon ja näin myös kapitalistisen markkinatalouden kaikille osa-alueille.
Tehdaslainsäädännön vaikutukset Marx näkee lopulta kahtalaisena, yhden vaikutuksen olevan työväenluokan suojelemisessa ja toisen työprosessien yhdenmukaisuuteen jouduttamisessa yhteiskunnallisessa mittakaavassa, mikä siis tarkoittaa pääoman keskittymistä ja tehdasjärjestelmän yksinvaltiutta, eli tedasjärjestelmän tekemistä tuotantomuotona yleiseksi (s. 451).
10. Suurteollisuus ja maanviljely
Suurteollisuuden vaikutuksen tässä kappaleessa Marx näkee vanhan yhteiskunnan tuen, talonpojan, tuhoavaksi ja hänen muuttamisensa palkkatyöläiseksi. Kapitalistinen talous ottaa palkkatyön ja koneteollisuuden piiriin kaiken tuotannon.
Johtopäätöksinä edellisistä käsitellyistä luvuista voidaan todeta, että Marx ei kritisoi koneita sinänsä, vaan kapitalistista tuotantotapaa. Hän kritisoi myös sen tyyppistä ”edistystä”, missä erityistieteiden turvin viedään eteenpäin koneellista tuotantotapaa, joka vaatii jatkuvia teknologisia mullistuksia. Nämä edistysaskeleet eivät myöskään ikinä tule kritisoiduiksi niiden sosiaalisten vaikutusten ohjalta, vaan pääoma-logiikka ohjaa kehitystä aina automaattisesti ”hyvään” ja ”hyödylliseen” suuntaan. Hän mys näkee näiden kehityskulkujen ja teknologisten mullistusten olevan niitä, mitkä ovat osaltaan tuottamassa sitä epävarmuutta, missä työntekijä joutuu muuntautumaan työn vaatimuksiin sen sijaan, että teknologia ja sen kehitys valjastettaisiin inhimillisiä tarpeita suoremmin palvelevaksi. Toisaalta Marx maalailee melko ihannoivaa kuvaa jostain ihmisen perustavanlaatuisesta olemuksesta, jonka inhimillinen ydin pääsee parhaiten toteutumaan jossain talonpojan ammatissa maanviljelyn keinoin.
- Olli Herranen
